MUSIIKIN PERUSTEET / Yleistä

”Silmät soi, korvat näkee”

Musiikin perusteiden tunneilla opetellaan taitoja, joiden kautta oppilaalle kehittyy musiikista tuttu ja monipuolinen käyttökieli. Tavoite on avata oppilaan korvat kuuntelemaan musiikkia, rytmiä, melodiaa ja harmoniaa sekä musiikillisia muotoja ja ymmärtämään kuulemansa. Kuuntelutaidon lisäksi kehitetään nuotinlukutaitoa. “Silmät soi, korvat näkee”. Aluksi asiaa on vähän ja eteneminen on hidasta ja perusteellista. Luodaan hyvä pohja tulevalle. Kun työskentelytavat ja tärkeimmät asiat on hyvin omaksuttu, sen päälle rakentaminen on helppoa. Pitemmälle edetessä teoreettisia asioita tarvitaan enemmän, mutta nekin ovat osa soivaa musiikkia.

Tekemällä oppii

Musiikin perusteiden tunneilla pyritään monipuoliseen työskentelyyn, joka aktivoi oppilaita. Tunneilla kirjoitetaan, mutta ennen muuta leikitään musiikillisten asioiden kanssa, käytännössä siis musisoidaan keholla, laulaen ja soittaen. Opetuksessa käytetään ksylofoneja, erilaisia rytmisoittimia ja koskettimistoja. Soittaminen rakentaa siltaa musiikin perusteiden ja instrumenttiopetuksen väliin. Oman musiikin luominen ensin ryhmässä ja myöhemmin yksin, sekä monipuoliset sovitustehtävät vahvistavat opeteltavien asioiden yhteyttä käytäntöön.
Laululla on merkittävä rooli musiikin perusteiden opetuksessa. Tunneilla lauletaan yhdessä, yksiäänisesti ja moniäänisesti. Laulaminen harjoittaa sävelpuhtautta ja kehittää sävelkorvaa. Äänellä leikkiminen ja improvisointi on hauskaa ja kehittävää. Samalla oppilaat tutustuvat omaan ääneensä ja saavat varmuutta laulamiseen.
Myös tietty määrä kynän ja paperin kanssa puuhailua tekee oppilaille hyvää. Vaikka työskentelytavat ovat toiminnallisia, tarvitaan myös paljon perustyötä. On tärkeää, että asiat hahmottuvat oppilaille myös viivastolla ja he kykenevät käyttämään sitä apunaan silloin kun tarvitaan.

Yhdessä oppimisen iloa

Toimiva ryhmä on opetuksemme perusta. Parhaimmillaan ryhmä tukee koko joukon oppimista kun oppilaat auttavat toisiaan. Samalla opitaan toisten kuuntelemista ja huomioimista. Opettaja toimii tilanteen ohjaajana ja auttajana, mutta tekemisen painopiste siirtyy oppilaille. Jokainen oppilas ja siten myös ryhmä on yksilöllinen. Siksi se, missä järjestyksessä ja kuinka nopeasti opeteltavissa asioissa edetään tai minkälaista musiikkia harjoitusten materiaalina käytetään, riippuu oppilaista.

Harjoitus tekee mestarin

Musiikin perusteiden tunneilla opetellut asiat tukevat oppilaan soitonopiskelua ja kehittävät oppilaan musiikillista osaamista laajasti. Jotta oppilas kykenee soveltamaan opeteltuja asioita, asiat täytyy hallita hyvin. Asioiden syvällinen hallinta vie aikaa ja reitti osaamiseen oppilaasta riippuen monenlainen. Tarvitaan toistoa, oivalluksia ja monia harjoituksia, intoa ja iloa, mutta myös keskittynyttä, pitkäjänteistä työtä tunneilla ja kotona.

Musisointilähtöisen musiikin perusteiden opetuksen kehittäminen

Oppilaitoksemme on mukana Opetushallituksen rahoittamassa neljän musiikkioppilaitoksen yhteistyöprojektissa, jossa tavoitteena on kehittää toiminnallisia ja musisointilähtöisiä opetusmenetelmiä musiikin perusteiden opetukseen. Opettajien kehittämissä harjoitteissa/tuntitoimintaideoissa korostuu oppilaiden oma (musiikin)tekeminen. Oppilaat opiskelevat kokeillen ja oivaltaen käytännön muusikon taitoja ja niihin liittyen myös säveltapailutaitoja.

Mukana ovat Sibelius-opistosta Hanne Närhinsalo, Vantaan musiikkiopistosta Marjatta Airola, Itä-Helsingin musiikkiopistosta Aija Lehtonen ja Käpylän musiikkiopistosta Maija Helve. Usean oppilaitoksen yhteistyöverkosto levittää opettajien pedagogista kehittymistä laajalle ja voimaannuttaa opettajatiimin jäseniä. Käytännössä opettajat kehittävät ja kokeilevat tahoillaan uudenlaisia opetusmenetelmiä ja kokoontuvat säännöllisesti jakamaan kokemuksiaan. Kokemuksia tullaan jakamaan kaikkien musiikin perusteiden opettajien käytettäväksi.

Projekti on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. Opettajat ovat innoissaan ja oppilaat ovat iloisia musiikillisen toiminnan lisääntymisestä tunneilla. (Hanne Närhinsalon esittely projektista.)