MUSIIKKILEIKKIKOULU / Ryhmät


Musiikkileikkikoulun tavoitteet:

Perhemuskari

Suomalaista perinnemusiikkia ja uutta pienten lasten musiikkia käyttämällä perheet oppivat nauttimaan musiikin ja musiikkileikkien suomasta iloisesta yh-dessäolosta. Vanhemmat saavat kerrata vanhoja tai oppia uusia lauluja. He saavat käyttöönsä keinoja viihdyttää lasta ja voivat omalla laulamisellaan tukea lapsen laulutaidon ja lauluinnon kehittymistä.

Vauvat

Lapsi havahtuu musiikkiin ja muihin vauvoihin. Musiikki, erityisesti äidin tai isän laulu tulee tärkeäksi. Lapsi nauttii musiikkileikeistä ja musiikkiliikunnasta, jossa vanhemman sylissä saa kokea vauhdin hurmaa ja liikunnan rytmiä.

1- ja 1½-vuotiaat

Lapset tottuvat opettajaan, toisiinsa ja toisten lasten vanhempiin sekä oppivat sosiaalisia taitoja ryhmässä olemiseen. Lapset nauttivat yhä enemmän musiikista ja vanhempansa kanssa yhdessä musiikin avulla leikkimisestä. Lapsi alkaa käyttää ääntään laulamiseen, joka tukee puheen oppimista.

2-vuotiaat

Lapset ovat jo taitavia sosiaalisissa taidoissa osaten kuunnella ja noudattaa opettajan ohjeita sekä olla malttavaisia vuoron odottajia. Lasten laulutaito kehittyy vauhdilla ja moni lapsi pystyy laulamaan äänialaltaan suppean laulun puhtaasti. Lapset itsenäistyvät ja oppivat olemaan omatoimisia, jolloin siirtyminen 3-vuotiaiden ryhmään onnistuu helposti. Lapsi saa kuitenkin vielä iloita yhteisistä körötyksistä ja liikuntaleikeistä vanhempansa kanssa.

Musiikkileikkikoulu

Lapset oppivat pitämään musiikkia itselleen tärkeänä ja miellyttävänä asiana. He oppivat leikin avulla laulamaan ja soittamaan ja saavat valmiuksia tulla sekä musiikkia kuunteleviksi että musiikkia ja soittamista harrastaviksi tasapainoisiksi nuoriksi.

3-vuotiaat

Lasten omatoimisuus ja ryhmässäolotaito kehittyy. Heidän laulu- ja soittotai-tonsa paranee. Lauluinnostus kasvaa. Jo perhemuskarissa opittu passiivinenkin lauluvarasto hyödynnetään ja niitä lauluja kertaamalla ja laulamalla lasten laulutaito kehittyy. Lapsi pitää musiikista ja laulamisesta. Rytmisoitinten soitto monipuolistuu.

4-vuotiaat

Lasten sosiaaliset taidot kehittyvät edelleen. Lasten on helppo toimia ryhmässä ja oppia uusia asioita musiikista, laulamisesta ja rytmisoittimilla soittamisesta. Laulamisesta tulee sydämen asia, luonteva osa lapsen persoonaa. Lapset iloitsevat laulamisesta, soittamisesta, musiikkiliikunnasta, musiikin kuuntelemisesta, toisistaan ja ryhmässä olemisen sujumisesta.

5-vuotiaat

Lasten kiinnostus musiikkia kohtaan kasvaa entisestään. Musiikin perusele-mentit alkavat tuntua tutuilta ja tunnistettavilta (tempo, dynamiikka, syke, rytmi ). Käsiteparien, kuten hiljainen - voimakas, korkea - matala, avulla musiikin muotojen ja rytmien tajuaminen vahvistuu. Laulujen ja lorujen omaksuminen tulee koko ajan helpommaksi ja laulu- sekä soittotaito paranevat. Lasten mielikuvitus käytetään hyväksi luovissa musiikkileikeissä. Lasten motoriikka ja koordinaatiokyky kehittyy musiikkiliikunnassa, jossa musiikin muodot ja rytmit liikutaan ja koetaan elämyksellisesti.

6-vuotiaat

Kaikkea aikaisemmin oppimaansa kertaamalla lasten minäkuva vahvistuu ja he oppivat uusia vaativampiakin asioita. Lukukauden aikana lapset kokoavat tehtäväkansion musiikin perusteiden alkeista esimerkiksi käsiteparien avulla. Kuuntelemalla lapset tutustuvat erilaisiin musiikin lajeihin, myös kuuntelun lisänä taideintegraatiota käyttäen. Lasten laulutaito alkaa olla hallittua ja luontevaa ja rytmisoitinten soitto täsmällistä. Melodiasoitinten käyttö lisääntyy ja kiinnostus muihin soittimiin kuten jousi- ja puhallinsoittimiin kasvaa soitinten esittelyjen yhteydessä ja huipentuu soitinvalmennukseen. Rytmimerkit ovat tulleet tutuiksi ja soitinopintojen myötä alkavat tutustumis-retket nuottien maailmaan. 6-vuotiaat saavat musiikkileikkikouluajastaan todistuksen. Pyynnöstä todistus voidaan kirjoittaa nuoremmallekin leikkikoulun lopettavalle lapselle.

6-vuotiaiden soitinvalmennus

Soitinten esittely soitinvalmennusta varten ennen jakson alkamista auttaa lasta löytämään itselleen sopivan ja mielenkiintoisen soittimen. Soitinvalmennusjakson aikana lapsi saa kokemuksia soittotunneilla käymisestä ja soittoläksyjen harjoittelusta, vanhempi harjoittelun seurannasta ja tunneille kuljettamisesta. Soitinopettaja muodostaa kuvan lapsen motivaatiosta soittaa valittua soitinta sekä hänen fyysisestä ja musikaalisesta soveltuvuudestaan kyseiseen soittimeen. Soitinvalmennusjakson perusteella lapsi tietää haluaako pyrkiä varsinaiseksi soitinoppilaaksi perusasteen opintoihin valitsemassaan soittimessa.